Case TOAS Lumipuu, Tampere

TOAS Lumipuu, Tampere

Hyödyt

Integrio OLO optimoi olosuhteita ja energiankulutusta

Schneider Electric Cloud välittää energia- ja kulutustietoja

Hervantajärven alueella Makkarajärvenkadulla kohoaa syksyllä 2022 valmistunut TOAS Lumipuu. Kohteessa on kaksi CLT-puumoduulirunkoista rakennusta, joissa on yhteensä 120 opiskelija-asuntoa. Kaikki asunnot on vuokrattu.

– TOAS Lumipuu on saanut Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston myöntämän Hyvän rakentamisen -palkinnon tänä syksynä, kiinteistöjohtaja Jari Ahonen Tampereen opiskelija-asuntosäätiöstä (TOAS) kertoo.

Kyseessä on sikälikin ainutlaatuinen kohde, että sen taustalla on Tampereen yliopiston, ARA:n, TOAS:in ja ympäristöministeriön arkkitehtuurikilpailu. Puukerrostalojen takana ovat siis arkkitehtiopiskelijoiden suunnitelmat.

– Toteutus vastaa aika pitkälle sitä, mitä oli kilpailun voittanut kilpailuehdotuskin.

Kerrostalojen puiset moduulit on rakennettu lähes valmiiksi asti tehtaassa, kuljetettu kohteeseen ja asennettu paikoilleen. Näin työmaalla tapahtuva aika on lyhentynyt perinteisemmällä tyylillä rakennetusta.

– Lumipuu on TOAS:in toinen puurakenteinen kerrostalokohde, joka on tehty valmiista tilaelementeistä, Ahonen toteaa.

TOAS Lumipuu (kuva Roope Jakonen Rojak Oy)

Älykästä automatiikkaa

Integrio on toiminut rakennuskohteessa automaatiourakoitsijana. Automaation kautta hoituvat esimerkiksi lämmityksen ohjaukset, ilmanvaihdon ohjaukset ja valaistusohjaukset. Lisäksi esimerkiksi poikkeustilanteessa hälytykset tulevat rakennusautomaation kautta. Voidaan siis puhua oikeastaan älytalosta.

Lumipuussa hyödynnetään myös Integrio OLO -lämmityksenoptimointiautomatiikkaa, joka huolehtii mukavista asuinolosuhteista. Lisäksi vesimittarointijärjestelmä on integroitu rakennusautomaatioon.

– Kaikki data siirtyy Schneider Electric Cloud -pilvivalvomon kautta laskutusjärjestelmään, jonka kautta vesimaksut laskutetaan asuntokohtaisesti automaattisesti ja ajantasaisesti.

– Kohteessa tuotetaan myös aurinkosähköä, sillä rakennusten katoille on asennettu aurinkopaneelit, Ahonen lisää.

Integrion asentama automaatiojärjestelmä on etähallittavissa käytännössä mistä vaan verkon ylitse. TOAS on tehnyt Integrion kanssa yhteistyötä yrityksen perustamisesta lähtien.

– Integrion toiminta on vakuuttanut meidät alusta saakka. Olemme tehneet heidän kanssaan yhteistyötä monessa muussakin rakennuskohteessa. Aikataulut pitävät ja palvelu toimii, Ahonen kiittelee.

Integrion toiminta on vakuuttanut meidät alusta saakka. Olemme tehneet heidän kanssaan yhteistyötä monessa muussakin rakennuskohteessa. Aikataulut pitävät ja palvelu toimii.

Kysy lisätietoja

Timo Silver

Myyntijohtaja, palvelut
Rakennusautomaatio, integraatiot
timo.silver@jis.fi
050 589 1397
Tampere, koko Suomi